torstai 30. syyskuuta 2010

Uudessakaupungissa odottelua

Tänään on sitten viimeinen päivä Ukissa. Täällä on tullut kulutettua aikaa aina 1.9 alkaen, Vahinen telakka projekti tonne puoleen väliin asti, nyt sitten kuun loppuun asti lepäillen-mielenkiintoista aikaa...........

Aika muuttui todella pitkäksi kun rakkaani lähti Vahinen mukana kohti Cherbourgia heti telakkajakson päätyttyä. Vaihtelua toi elämään tyttäreni vierailu kahtena viikonloppuna sekä siskoni vierailu miehensä kanssa. Onhan Uki ihan ok paikka muttei välttämättä sellainen jossa viihtyisin yhtäjaksoisesti kovinkaan pitkään-valitettavasti.

Vuokraamamme asunto, Hilja ja Rauha, on ollut positiivinen yllätys: puolikas mukavasta vanhasta omakotitalosta.

Huomenna, heti kukonlaulun aikaan, olisi tarkoitus lähteä kohti Tamperetta. Tarkoitus olisi käydä pesemässä ala Pispalassa mahdollisesti pyykkiä, toimittaa ylimääräiset tavarat väliaikaiseen varastoon Nekalaan, viedä auto Lielahteen huoltoon reissun ajaksi (vajaa 3kk) ja hypätä junaan joka suunnistaa kohti Helsinkiä. Helsingistä varasin hotellin juna-aseman kupeesta pariksi yöksi, että voisin vielä käydä tytärtäni tapaamassa ennen reissua.

Sunnuntaina sitten lento kohti Pariisia josta junalla Cherbourgiin.

Odotan jo nyt kärsimättömästi että pääsen Cherbourgiin ja kohtaan pitkästä aikaa rakkaani, Piian. Mikä päivä, se ei ole vielä selvillä, mutta olenpa valmiina ja lähempänä kuin täällä Ukissa.

Huippuvuorillakin tuli siis kesällä käytyä, mutta matkajuttua en vaan ole saanut aikaiseksi vielä. Jospa yrittäisin sitäkin tehdä samalla kun olen reisussa......................